VNT Management ja Teollisuussijoitus sijoittivat 800 000 euroa diodilasereita valmistavaan Cavitar Oy:öön

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

VNT Management Ltd ja Suomen Teollisuussijoitus Oy ovat sijoittaneet yhteensä 800 000 euroa Cavitar Oy:öön. Yhtiö on kaupallistanut kirkkaan pulssitoimisen diodilaservalonlähteen, joka toimii huipputarkan salamavalon tavoin. Uudella teknologialla voi ensimmäistä kertaa nähdä ja kuvata tarkasti kuumia teollisuuskohteita kuten esimerkiksi hitsausprosessin ytimen.

Taskukokoinen ja vesitiivis laite on suunniteltu erityisesti paperi-, metalli-, kone-, puolustus- ja elektroniikkateollisuuden pienten, nopeiden ja/tai kuumien kohteiden tarkasteluun. Laite on kannettava, mutta sen voi asentaa myös kiinteästi vahtimaan prosessia, jolloin kohteesta saa kerättyä tietoa tosiajassa ja jatkuvatoimisena.

Aiemmin kuumien kohteiden tarkka näkeminen on ollut vaikeaa kohteiden ”sokaisevan” kirkkauden vuoksi. Uusi teknologia mahdollistaa myös lukuisissa teollisissa prosesseissa esiintyvien pienten ja nopeasti liikkuvien kohteiden tarkan visualisoinnin. Uutuuslaserilla saadaan tarkkoja pysäytyskuvia esimerkiksi räjähdysprosessin sirpaleista.

Cavitarin teknologia on ainutlaatuinen myös siten, että laserin lähettämää voimakasta punaista valoa voi siirtää kuituoptiikalla kohteeseen. Näin voidaan valaista hankalissakin paikoissa olevat kohteet ja tapahtumaketjut.

– Cavitarin pulssitoimisten laservalonlähteiden kysyntä ja markkinointi ovat nyt voimakkaassa kansainvälistymisvaiheessa, ja aiommekin käyttää saamamme pääomat viennin käynnistämiseen, kertoo Cavitar Oy:n toimitusjohtaja Taito Alahautala. Cavitar tähtää ensimmäiseksi erityisesti Euroopan ja Aasian markkinoille.

– Laservisualisointi mahdollistaa erilaisten prosessien paremman ohjaamisen, kun nähdään se mikä ennen on ollut pimennossa. Visualisoinnin yhdistäminen erittäin laadukkaaseen diodilasersäteeseen antaa lujan uskon menestykseen, lisää partneri Jarmo Saaranen VNT Managementista.

– Cavitarilla on käsissään ainutlaatuista teknologiaa laserpohjaisen kuvauksen ja merkkauksen pienille, mutta kasvaville markkinoille, perustelee Teollisuussijoituksen sijoituspäällikkö Antti Kummu yhtiön siemensijoitusta Cavitariin.

Tamperelainen Cavitar Oy perustettiin vuonna 2004, ja sillä on seitsemän työntekijää. Yhtiö valmistaa diodilaserteknologiaan perustuvia laserlaitteita ja -järjestelmiä erittäin vaativiin valaisu- sekä työstötarpeisiin mm. paperi-, metalli-, kone-, puolustus- ja elektroniikkateollisuudessa.

VNT Management Ltd hallinnoi Power Fund I -riskirahastoa, joka on keskittynyt tehoelektroniikkaan ja erikoissähkökoneisiin maailmanlaajuisesti. Rahastossa on pääomasijoituksia noin 17 miljoonaa euroa, ja sen suurimmat sijoittajat ovat suomalaisia instituutioita ja kansainvälisiä energiakonserneja.

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Vuonna 1995 perustettu yhtiö sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Yhtiön sijoitusten ja sijoitussitoumusten kokonaismäärä on noin 350 miljoonaa euroa.


Lisätietoja:

toimitusjohtaja Taito Alahautala, Cavitar Oy,
matkapuh. 050 3270 360, taito.alahautala@cavitar.com
www.cavitar.com

partneri Jarmo Saaranen, VNT Management Ltd,
matkapuh. 040 8371 559, jarmo.saaranen@vntm.com
www.vntm.com

sijoituspäällikkö Antti Kummu, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh.050 432 4486, antti.kummu@teollisuussijoitus.fi
www.teollisuussijoitus.fi