Vendep Capital sijoittaa Brellaan

Rahastot - 2017-8-23

Brella nosti 1.2M€ rahoituskierroksen - perustaa USA:aan tytäryhtiön.

Jyväskylässä vuonna 2016 perustettu, businesstapahtumien verkostoitumispalvelua kehittävä Brella on nostanut 1.2M€ pääomasijoituksen. Johtavana sijoittajana toimi Vendep Capital, mukanaan joukko kansainvälisiä enkelisijoittajia mm. Yhdysvalloista, Ranskasta ja Suomesta.

Rahoituksen turvin Brella laajentaa toimintaansa Yhdysvalloissa, joka on jo nyt yrityksen tärkein kohdemarkkina. Lisäksi yritys palkkaa Suomeen toistakymmentä tuotekehittäjää, sekä myynti ja markkinointi –henkilöä.

Palvelun idea syntyi, kun yrityksen perustajat kävivät opiskeluaikana kymmenissä yritys-tapahtumissa, mutta turhautuivat nopeasti, kun tapahtumista oli yleensä hyvien kontaktien sijaan kotiin viemisenä lähinnä markkinointimateriaalia.

Yrityksen toimitusjohtaja Markus Kauppinen kommentoi perustamista:

”Tapahtumat ovat olleet tuhansia vuosia paras yritys kohtauttaa ihmisiä ja ideoita. Silti kukaan ei ollut toteuttanut palvelua, jolla ihmisiä ja heidän tarpeitaan voitaisiin seuloa älykkäästi etukäteen, ja helpottaa sopivimpien kontaktien löytämistä ihmismassasta.”

Palvelulla on käyttäjiä yli kolmessakymmenessä maassa, ja sen asiakkaita ovat mm. Slush, Samsung, Microsoft ja TechCrunch.

Yrityksen tavoitteena on mahdollistaa 100 miljoonaa uutta business-kontaktia vuoteen 2020 mennessä. ”Yhdysvalloissa verkostoitumisella on vielä Suomeakin suurempi painoarvo. Toisin kuin Suomessa, siellä päättäjien yhteystietoja ei löydy mistään, joten tapahtumat ovat harvoja paikkoja, jossa heidät voi oikeasti tavoittaa”, kertoo Jyrki Paananen, yrityksen operatiivinen johtaja.

“Sijoittajana lähdimme tukemaan erityisen hyvää tiimiiä ja sijoittamaan kunnianhimoiseen kasvusuunnitelmaan. Markkinatarpeen meille vahvisti Brellan hurja ensimmäisen vuoden kansainvälinen kasvu lahes sataan asiakkaaseen”, sanoo Vendep Capitalin partneri Sakari Pihlava.

 

Lisätietoja:

Markus Kauppinen, Toimitusjohtaja, Brella
0405749287
markus@brella.io

Sakari Pihlava
Partneri, Vendep Capital
0407713941
sakari.pihlava@vendep.com

Brella Oy kehittää verkkopalvelua, jonka avulla tapahtumakävijät voivat kasvattaa businessverkostoaan. Palvelu auttaa tapahtumakävijöitä sopimaan tapaamisia relevanttien osallistujien kanssa. Yhtiön palvelulla on satoja tuhansia käyttäjiä, ja se on auttanut tuhansia ihmisiä löytämään mm. asiakkaita, työkavereita. sijoittajia. www.brella.io

Vendep Capital sijoittaa varhaisen kasvuvaiheen ohjelmistoyrityksiin, jotka tavoittelevat voimakasta kansainvälistä kasvua. Vendep Capital hallinnoi noin 40 miljoonaa euron pääomia, jotka on kerätty kotimaisilta yksityisiltä sijoittajilta ja julkisilta tahoilta, kuten Tesiltä (Suomen Teollisuussijoitus Oy) ja Sitralta. Rahasto voi tehdä sijoituksia yksin tai syndikoidusti muiden sijoittajien kanssa. www.vendep.com

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on pääomasijoitusyhtiö, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa ja luo arvoa päivästä yksi. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat noin miljardi euroa ja sijoituskohteenamme on suoraan ja rahastojen kautta yli 700 yritystä. Autamme Suomea yhteiskuntana seuraavalle yrittäjyyden, kasvun ja kansainvälistymisen tasolle. Seuraa menestystarinoita www.tesi.fi ja @TesiFII.