Varhaisen vaiheen teknologiayhtiöihin sijoittava Icebreaker.vc keräsi 50 miljoonan euron rahaston

Rahastot - 27.4.2020

Icebreaker.vc on koonnut uuden 50 miljoonan euron rahaston mahdollistamaan kiihtyvän digitalisaation hyötyjä eri toimialoille. Icebreaker Fund II sijoittaa hyvin varhaisen vaiheen teknologiayhtiöihin. Tässä vaiheessa sijoittavista pääomasijoitusrahastoista oli pulaa jo ennen koronakriisiä, sillä teknologiasijoittajista merkittävä osa suuntautuu kohdeyritysten myöhäisemmille jatkorahoituskierroksille. Uuden rahaston sijoittajiin kuuluvat mm. valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) ja Kasvurahastojen Rahasto III, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Oy Julius Tallberg Ab sekä monia muita sijoitusyhtiöitä ja yrittäjiä. Rahaston tavoitekoko on 75 miljoonaa.

Icebreaker Fund II sijoittaa suomalaisiin, ruotsalaisiin ja virolaisiin teknologiayhtiöihin, joilla on vahva toimiala- ja teknologiaosaaminen ja mahdollisuus kehittyä globaaleiksi toimijoiksi. Jopa ideavaiheen yritysten on mahdollista saada sijoitus uudelta rahastolta.

Icebreaker.vc:n ensimmäinen rahasto käynnistyi vuonna 2017 ja ehti sijoittaa 38 yhtiöön.  Näistä 10  on jo kerännyt €1M-€5M jatkosijoituskierroksen maailman johtavilta myöhäisemmän vaiheen sijoittajilta, kuten Creandum, Dawn Capital, Paladin Capital Group ja Global Founders Capital. Ensimmäisen rahaston kohdeyhtiöistä MVision AI hyödyntää tekoälyä sädehoidon suunnittelussa, mikä tehostaa rajallisten hoitoresurssien käyttöä syöpähoidossa. HoxHunt on kehittänyt tietoturvahyökkäysten pelillisen simuloinnin, millä kasvatetaan suuryritysten henkilöstön kykyä tunnistaa kyberuhat ja suojata niiltä paitsi yrityksiä, myös henkilöä itseään. Logmoren palvelu on  dynaamisiin QR-koodeihin perustuvan logistiikkasensori ja siihen kytketty pilvipalvelu, joka mahdollistaa aiempaa tarkemman ja laajemman lähetysten seurannan. Tällä palvelulla on jo satoja yrityskäyttäjiä ympäri maailman.

”Kohdeyhtiömme ja ensimmäinen rahastomme ovat ylittäneet kaikki odotuksemme. Olemme todentaneet, miten loistavia, oikeita ongelmia huipputeknologialla ratkovia yksilöitä ja tiimejä maastamme löytyy. Näiden tiimien kehittämät ratkaisut kiinnostavat myös maailman parhaita sijoittajia. On mahtavaa päästä jatkamaan uusien yritysten tukemista muuten vaikeassa ympäristössä.  Keskitymme erityisesti kohdeyhtiöidemme kokonaisvaltaisena kumppanina toimimiseen, jolla voi olla todella suuri merkitys etenkin  hyvin aikaisen vaiheen yrityksille”, sanoo Icebreakerin perustajiin kuuluva Riku Seppälä.

”On mieltä kohottavaa saada tällaisia uutisia nykytilanteessa. Varhaisen vaiheen yritykset rakentavat tulevaisuuden hyvinvointia, jolle on nyt erityinen tarve ja osaamiselle rakentuvat mahdollisuudet. Uskon myös, että kriisi voi kohdella nuoria, vielä aktiivisessa kehitysvaiheessa olevia  yrityksiä muita lempeämmin ja Icebreakerilla on kykyä viedä niitä tavoitteellisesti eteenpäin”, toteaa Tesin sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen.

Icebreakerin erityispiirteisiin kuuluu yhteensä 12 hengen tiimi, josta suurin osa keskittyy kohdeyhtiöiden kehittämiseen. Esimerkiksi Merja Tammisto, ”Head of Talent”, auttaa yhtiöitä rekrytoinnissa ja Mari Luukkainen, ”Head of Growth”, tukee kasvussa ja kouluttaa kohdeyhtiöihin markkinoijia.

Lisäksi Icebreaker.vc on kehittänyt laajan yhteisön, jossa yli 1000 toimialaosaajaa tuodaan yhteen oppimaan, verkostoitumaan ja kehittämään tiimeissä tulevaisuuden globaaleja teknologiayhtiöitä. Yhteisön kaikilla jäsenillä on monivuotista kokemusta ja erityistä toimialaosaamista.

Lisätietoja:

Icebreaker, General Partner Riku Seppälä, riku@icebreaker.vc

Tesi, sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen, puh. 050 309 2733, riitta.jaaskelainen@tesi.fi

Icebreaker.vc on venture capital -sijoittaja ja yhteisö. Sijoitamme €150 000 - €800 000 suomalaisiin, ruotsalaisiin ja virolaisiin teknologiayhtiöihin, joilla on syvä toimialaosaaminen, vahva teknologia ja joista voi tulla globaaleja voittajia. https://www.icebreaker.vc/

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,2 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa  www.tesi.fi | www.dtg.tesi.fi | @TesiFII