Toivotamme Sinulle Rauhallista Joulua ja Uskallusta Uuteen Vuoteen!

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Me Tesillä haluamme kehittää toimintaamme ja miettiä vaihtoehtoja yritysten kasvun vauhdittamiseksi. Kysyimme sidosryhmiltämme näkemystä sekä tämän hetken että tulevaisuuden toiminnastamme. Yrityskuvatutkimukseemme vastasi yhteensä 500 henkilöä. Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!

Sidosryhmiemme esiin nostamat teemat näkyvät ensi vuoden toiminnassamme. Keskitymme kansainvälisen osaamisen ja pääomien kanavoimiseen, osaavan omistamisen kehittämiseen, vastuulliseen sijoitustoimintaan ja kestävään kehitykseen sekä näkyvämpään viestintään sidosryhmillemme. Tähtäämme siihen, että suomalaiset yritykset kasvun lisäksi toimivat vastuullisesti ja menestyvät.

Tänä jouluna kohdistamme joululahjoituksemme nuorille suunnattuun toimintaan Vamosiin, joka auttaa nuorta rakentamaan ja toteuttamaan tulevaisuudensuunnitelmiaan. Vamosin tarkoituksena on vahvistaa nuoren voimavaroja ja tukea häntä kiinnittymään koulutukseen tai työhön.

Toivotamme kaikille rohkeutta kasvuun!

Tesiläiset