Tesi sijoittaa 75 miljoonaa euroa kiertotalousyrityksiin

Vaikuttavuus - 12.2.2019

Pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää ohjelman, jolla rahoitetaan kiertotalouden piiriin kuuluvia yrityksiä yhteensä 75 miljoonalla eurolla. Suorien sijoitusten lisäksi tavoitteena on synnyttää Suomeen kiertotalouteen sijoittavia pääomasijoitusrahastoja.

Kiertotalous on noussut keskeiseksi kestävän kehityksen teemaksi cleantechin ja biotalouden rinnalle. Kiertotalouden käsite on laaja ja sisältää mm. uusiutuvat materiaalit, tuotteiden elinkaaren pidentämisen, tuotteet palveluna, resurssitehokkuuden ja kierrätyksen sekä jakamistalouden. Sitra on arvioinut kiertotalouden liiketoimintapotentiaalin olevan vuoteen 2030 mennessä jopa 1,8 miljardia euroa.

”Kiertotalous on viime vuodesta lähtien ollut yksi Tesin painopistealueita. Nyt käynnistämämme ohjelman tavoitteena on tehdä suoria sijoituksia 50 miljoonalla eurolla noin kymmeneen yritykseen. Tesin rahoitusosuuden lisäksi sijoituksissa on vähintään saman verran yksityisten sijoittajien rahaa”, sanoo sijoituspäällikkö Matti Kangas Tesistä.

Suorien sijoitusten lisäksi Tesi voi tehdä kiertotalousohjelmassa enintään 25 miljoonalla eurolla rahastosijoituksia yhteen tai kahteen kiertotalouteen keskittyvään pääomasijoitusrahastoon.

Ohjelman puitteissa voidaan hyödyntää myös vuonna 2018 lanseerattua Tesin hallinnoimaa ESIR-rahoitusta. Se mahdollistaa jopa 60 miljoonan euron rahoituskierrokset, jossa puolet on Tesin ja EU:n rahoitusta, ja puolet yksityisiä sijoituksia.

Vaikuttavuutta seurataan myös muilla kuin taloudellisilla kriteereillä

Kiertotalousohjelman tavoitteena on edistää kiertotaloudessa toimivien yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä alueelle sijoittavien rahastojen syntymistä. Ohjelma pyrkii myös omalta osaltaan toteuttamaan kansallista Kiertotalouskarttaa ja Muovitiekarttaa.

Sijoitukset tehdään Tesin normaalin sijoitusprosessin mukaan, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa ja pääsääntöisesti vähemmistösijoituksina. Ensisijoitukset ohjelmasta tehdään vuoteen 2021 mennessä ja sijoittamisen vaikuttavuutta seurataan taloudellisten mittarien lisäksi myös muilla kriteereillä.

”Kiertotalousohjelmasta tehdään vaikuttavuussijoittamisen pilotti, jossa sijoituskohteille asetetaan mitattavia vaikutustavoitteita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vähentyvät päästöt tai säästetty energia. Tavoitteiden toteutumista seurataan sijoituksen ajan”, Matti Kangas kertoo. 

Lisätietoja:

Matti Kangas, sijoituspäällikkö, Tesi, +358 50 377 3230, matti.kangas@tesi.fi
Jussi Hattula, johtaja, Tesi +358 40 066 9955, jussi.hattula@tesi.fi

 

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on pääomasijoitusyhtiö, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa ja luo arvoa päivästä yksi. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,2 miljardia euroa ja sijoituskohteenamme on suoraan ja rahastojen kautta yli 700 yritystä. Autamme Suomea seuraavalle yrittäjyyden, kasvun ja kansainvälistymisen tasolle. Seuraa menestystarinoita www.tesi.fi | dtg.tesi.fi | @TesiFII