Teollisuussijoitus merkitsee Suominen Yhtymän osakkeita Ahlstrom-kaupan yhteydessä

Sijoitukset yrityksiin - 4.8.2011

Suominen Yhtymä Oyj on allekirjoittanut sopimuksen Ahlstrom Oyj:n kanssa yhtiön Home and Personal -kuitukangasliiketoiminnan ostamisesta. Kaupan ansiosta Suominen kasvaa merkittävästi ja siitä tulee pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja.

Yrityskaupan arvo on noin 170 miljoonaa euroa, ja se rahoitetaan osakeannilla ja velkarahoituksella. Suurimmat nykyiset osakkeenomistajat ml. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola sekä uudet osakkeenomistajat Ahlstrom Oyj, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Suomen Teollisuussijoitus Oy ovat antaneet sitoumuksen merkitä annissa uusia osakkeita yhteensä noin 80 miljoonalla eurolla.

Ostettava liiketoiminta kattaa kotitalouksien ja teollisuuden pyyhintätuotteissa käytettävät kuitukangasmateriaalit. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Pohjois-Amerikassa, Italiassa, Espanjassa ja Brasiliassa. Ostettavan liiketoiminnan vuoden 2010 liikevaihto oli 291 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,1 miljoonaa euroa. Kaupan myötä Suomiselle siirtyy noin 480 henkilöä.

"Toimialajärjestelyn seurauksena Suomeen syntyy uusi merkittävä toimija, joka on kuitukangastoimialan suunnannäyttäjä ja globaali markkinajohtaja", toteaa sijoitusjohtaja Heikki Vesterinen Teollisuussijoituksesta.

Kaupan voimaanastuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää ja sen arvioidaan toteutuvan lokakuun 2011 loppuun mennessä.


Lisätietoja:

Juha Marjosola, toimitusjohtaja, Teollisuussijoitus, puh: 09 6803 6811



Suominen valmistaa korkealaatuisia joustopakkauksia, kosteuspyyhkeitä ja kuitukankaita teollisuuden ja kaupan käyttöön. Yhtiö on merkittävä toimija Euroopassa jokaisella liiketoiminta-alueellaan. Suomisen yksiköt sijaitsevat Suomessa, Puolassa, Hollannissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2010 noin 173 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 900. Suominen on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.suominen.fi

Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Ahlstromin tuotteita käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, kosteuspyyhkeissä, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Ahlstromilla on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla se toimii. Ahlstromin 5 700 työntekijää palvelee asiakkaita 26 maassa, kuudessa maanosassa. Vuonna 2010 Ahlstromin liikevaihto oli 1,9 mrd euroa. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 670 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi