Teollisuussijoitus lisäsi omistustaan Componenta Oyj:ssä

Sijoitukset yrityksiin - 28.3.2012

Teollisuussijoitus merkitsi Componenta Oyj:n osakkeita yhtiön osakeannin yhteydessä. Teollisuussijoituksen omistus Componentassa nousee nyt 6,38 prosenttiin ja kokonaissijoitussumma on tällä hetkellä 12,4 milj. euroa. Componenta toteutti yhteensä 35,8 miljoonan euron osakeannin ja hybridilainan, joiden tarkoituksena on yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistaminen.

”Componentan toimenpiteet taseen vahvistamiselle tukevat liiketoiminnan kasvua ja kannattavuutta. Yhtiöllä on vahva tilauskanta ja lähiajan näkymät ovat myönteiset”, sanoo johtaja Kimmo Viertola Teollisuussijoituksesta.

Componenta on toimittaa valuratkaisuja ajoneuvojen ja eri teollisuudenalojen koneiden ja laitteiden valmistajille. Componentan osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Konsernin Turkissa sijaitsevan tytäryhtiön, Componenta Dökümcülük AS:n osake on listattu Istanbulin pörssissä. Vuonna 2011 konsernin liikevaihto oli 576 Me ja henkilöstön määrä noin 4 700. Componentalla on toimintaa Suomessa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, USA:ssa ja Turkissa.

Teollisuussijoitus on ollut sijoittajana Componentassa vuodesta 2009.


Lisätietoja:

Kimmo Viertola, johtaja, Suomen Teollisuussijoitus Oy
Puh: 050 309 2734, sähköposti: kimmo.viertola@teollisuussijoitus.fi


Suomen Teollisuussijoitus Oy
on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 690 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi