Teollisuussijoituksella 52 milj. euron tulos 2006

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy teki vuonna 2006 toimintahistoriansa parhaan tuloksen: konsernin tulos oli 51,5 miljoonaa euroa. Teollisuussijoituksen pääomasijoitustoiminta jatkui vahvana sekä alkuvaiheen että kasvuvaiheen kohteisiin. Emoyhtiö teki uusia sijoitussitoumuksia yhteensä noin 61 miljoonalla eurolla, ja lisäksi tytäryhtiö Start Fund I Ky teki sijoituspäätöksiä 18,7 milj. eurolla. Kertomusvuoden päättyessä yhtiö oli suoraan ja 72 rahaston kautta sijoittajana yhteensä 440 yrityksessä. Voimassa olevat sijoitukset ja sijoitussitoumukset olivat vuoden 2006 lopussa yhteensä 355,1 miljoonaa euroa.

Teollisuussijoituksen sijoitukset siemenrahoitukseen kasvoivat vuonna 2006 merkittävästi samalla kun riskirahoituksen tarjontaa kasvuyrityksille lisättiin venture capital -rahastojen kautta. Kaivosteollisuuden rahoitusohjelma käynnistyi vahvasti ulkomaisten yhtiöiden kiinnostuttua suomalaiskohteista.

Vuoden 2006 päättyessä Teollisuussijoituksen salkusta 36,9 prosenttia oli aikaisen vaiheen yrityksiin keskittyvissä venture capital -rahastoissa, alueellisissa rahastoissa 18,9 prosenttia, yritysjärjestelyihin keskittyvissä buyout-rahastoissa 17,8 prosenttia, suorina sijoituksina kasvuyrityksissä 12,6 % ja siemensijoituksina alkuvaiheen yrityksissä 13,8 prosenttia.

Teollisuussijoitus-konsernin oma pääoma oli 366,2 milj. euroa. Valtion sijoitukset Teollisuussijoitukseen ovat yhteensä 269,8 miljoonaa euroa. Viimeksi valtio on tehnyt sijoituksen yhtiöön vuonna 2003.

– Yhtiön rooli on vahvistunut suomalaisten kasvuyritysten menestyksen rakentamisessa. Lähivuosien sijoitussuunnitelmien toteuttaminen edellyttää, että valtion omaisuuden myynnistä kertyviä tuloja edelleen sijoitetaan Suomen Teollisuussijoitus Oy:öön, sanoo toimitusjohtaja Juha Marjosola. Sijoitustoiminnan kasvualueiksi hän nimeää erityisesti palvelut, energian ja ympäristön.


Siemensijoituksissa huomattava kasvu

Teollisuussijoituksen panostus alkuvaiheen yrityksiin kasvoi merkittävästi vuonna 2006. Sijoitukset kohdeyrityksiin kasvoivat voimakkaasti edellisvuodesta sekä euro- että kappalemääräisesti. Yhtiö teki alkuvaiheen yrityksiin yhteensä 71 ensi- ja jatkosijoituspäätöstä. Sijoituspäätösten yhteenlaskettu arvo oli 18,7 milj. euroa eli yli 70 % enemmän kuin edellisvuonna.

Hankevirta Teollisuussijoituksen siemenrahoitusohjelmaan oli kertomusvuonna erittäin vilkasta. Tutkituista 185 uudesta hankkeesta noin viidennes johti sijoituspäätökseen. Pääomia Teollisuussijoituksen siemenkohdeyritykset tarvitsivat erityisesti tuotteiden jatkokehitykseen, markkinointiin ja kansainvälistymiseen.

Teollisuussijoituksen osuus ensisijoituksesta vaihteli 50 000 euron ja 800 000 euron välillä, ollen keskimäärin 250 000 euroa. Jatkosijoitukset olivat kooltaan keskimäärin 235 000 euroa. Teollisuussijoitus sijoittaa yhdessä yksityisten pääomasijoittajien – pääomasijoitusrahastojen ja bisnesenkelien – kanssa, jolloin kohdeyrityksen saama pääoma on suurempi ja yritys saa myös tärkeää liiketoimintaosaamista.

Alueellisesti siemenrahoitusohjelma kattaa koko Suomen: noin kolmannes sijoitettiin pääkaupunkiseudulle ja loput laajasti eri puolille maata. Myös toimialajakauma on monipuolinen: kertomusvuoden ensisijoituksissa näkyivät erityisesti energia- ja ympäristöala, tieto- ja viestintäteknologia, palvelut sekä terveydenhuoltoalan teknologia.

Kohdeyritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli noin 100 milj. euroa ja työntekijöitä yritysten palveluksessa oli lähes 700. Useilla kohdeyrityksillä oli jo vientiä, parhaimmillaan 99 % liikevaihdosta. Teollisuussijoituksen siemenrahoituskohteet ovat menestyneet myös useissa liiketoimintakilpailuissa kuten Venture Cup, Tuottava Idea ja European Venture Contest.

Vuoden 2006 loppuun mennessä oli vuonna 2004 aloitetusta siemenrahoitusohjelmasta sijoitettu 82:een alkuvaiheen yritykseen yhteensä 27,1 milj. euroa. Kertomusvuoden lopussa siemenrahoitusohjelmalla oli sijoituksia 76 kohdeyrityksessä.

Siemenrahoitusta varten vuonna 2005 perustettu 50 miljoonan euron rahasto Start Fund I Ky tullee kokonaan sijoitetuksi vuoden 2007 kuluessa, jolloin ohjelmassa on tehty sijoituksia yhteensä noin 100 kohdeyritykseen. Alkuvaiheen yritysten pääomantarve jatkuu voimakkaana ja Teollisuussijoitus valmistelee siemenrahoitusohjelman lisäpääomitusta.


Suoria sijoituksia erityisesti kaivosalalle

Vuoden 2006 aikana Teollisuussijoitus teki suoria sijoituksia kaikkiaan 11 kasvuyritykseen yhteensä 17,3 miljoonalla eurolla. Ensisijoitukset olivat yhteensä 15 milj. euroa ja jatkosijoitukset salkussa jo oleviin yhtiöihin 2,3 miljoonaa euroa.

Suorien sijoitusten painopiste oli etsintä- ja kaivosyhtiöiden rahoitusohjelmassa, johon Teollisuussijoitus varasi 20 miljoonaa euroa vuosille 2006 – 2007. Ensimmäisenä vuotena siitä sijoitettiin yhteensä 8,9 milj. euroa neljään etsintä- ja kaivosalan yhtiöön: Toronton pörssissä listattuun Belvedere Resources Limitediin, ruotsalaiseen Endomines AB:hen, Talvivaaran Kaivososakeyhtiöön ja Australian pörssissä noteerattuun Vulcan Resources Limitediin.

Muut kasvuvaiheen suorat ensisijoituskohteet vuonna 2006 olivat koneiden, tuotantolinjojen ja kokonaisten tehtaiden toimittaja Elematic Oy Ab sekä sisäpakkaus- ja graafisen kartongin valmistajaStromsdal Oyj.

Kertomusvuoden päättyessä Teollisuussijoituksella oli suoria sijoituksia ja sijoitussitoumuksia 18:ssa kasvuvaiheen yrityksessä yhteensä 45,3 miljoonaa euroa. Teollisuussijoituksen kaikkiaan 355,1 miljoonan euron voimassaolevista sijoituksista ja sijoitussitoumuksista suorien sijoitusten osuus on 12,6 %.

Teollisuussijoitus tarjoaa myöhemmän vaiheen kasvuyrityksille pääomasijoituksia kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin spin off -hankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin ja yritysjärjestelyihin. Sijoituksille ei ole toimialarajoituksia. Teollisuussijoitus sijoittaa yhdessä muiden sijoittajien ja rahoittajien kanssa. Yhtiön osuus näissä myöhemmän kasvuvaiheen yrityksiin suunnattavissa pääomasijoituksissa on ollut 1 – 5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2006 Teollisuussijoitus irtautui A-Katsastus Oy:stä sekä sopi Forchem Oy:stä irtautumisesta, joka toteutui tammikuussa 2007.


Sijoituspäätöksiä kahdeksaan uuteen rahastoon

Vuonna 2006 Teollisuussijoitus oli myötävaikuttamassa kolmen uuden, aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin keskittyvän venture capital -rahaston syntyyn ja teki niihin yhteensä 23 milj. euron sijoituspäätökset. Nämä rahastot ovat Conor Technology Fund I Ky, Eqviteq Technology Fund III K/S ja Creandum II LP.

Teollisuussijoitus teki vuonna 2006 uusia sijoituspäätöksiä myös neljään uuteen kasvurahastoon yhteensä 31 miljoonalla eurolla: Midinvest Fund II Ky, Sentica Kasvurahasto II Ky, CapMan Life Science IV LP ja CapMan Technology Fund 2007 LP.

Lisäksi Teollisuussijoitus antoi 7 miljoonan euron sijoitussitoumuksen yhteen buyout-rahastoon, EQT Fund V:een.

Vuonna 2006 rahastot irtautuivat kohdeyrityksistä varsin vilkkaasti suotuisassa taloudellisessa tilanteessa, rahastot palauttivatkin pääomia ja voittoa selkeästi edellistä vuotta enemmän. Vuonna 2006 yhtiölle palautui rahastoista varoja yhteensä 50 milj. euroa.


Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Teollisuussijoitusta säätelevän erityislain muutos astui voimaan 1.3.2007. Lakimuutoksen myötä yhtiöllä on entistä paremmat mahdollisuudet edistää yritysten kansainvälistymistä sekä tehdä sijoituksia joustavammin eri rahoitusinstrumentein. Valtioneuvoston päivitetty päätös Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sijoitustoiminnan yleisistä suuntaviivoista astui voimaan 5.3.2007.

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n yhtiökokous päätti kokouksessaan 3.4.2007, ettei osinkoa jaeta tilikaudelta 2006.

Teollisuussijoituksen hallituksessa jatkamaan vuonna 2007 yhtiökokous valitsi Keski-Suomen TE-Keskuksen johtajan Heikki Aurasmaan puheenjohtajana sekä hallituksen jäseninä Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtajan Johanna Ikäheimon, toimitusjohtaja Matti Luukkosen IS-Capital Oy:stä, neuvotteleva virkamies Raili Mäkitalon valtiovarainministeriöstä, professori Antti Paasion Turun kauppakorkeakoulusta, toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roineen Suomen Pörssisäätiöstä ja teollisuusneuvos Heikki Vesan kauppa- ja teollisuusministeriöstä.


YHTIÖ LYHYESTI

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan yrityksiin. Kohteena ovat kaikki toimialat ja erityisesti alku- ja kasvuvaiheen yritystoiminta, joihin ilman Teollisuussijoitusta ei kanavoidu riittävästi yksityistä pääomaa. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten siemenvaiheeseen, kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin spin off -hankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt, siemenrahoitusta varten vuonna 2005 perustettu pääomasijoitusrahasto Start Fund I Ky ja sen hallinnointiyhtiö Start Fund Management Oy.

Teollisuussijoituksen sijoitusten ja sijoitussitoumusten kokonaismäärä oli vuosikertomuksen painoon mennessä noin 360 miljoonaa euroa.


AVAINLUVUT

Konsernin tulos 51,5 milj. euroa
Konsernin oma pääoma 366,2 milj. euroa
Emoyhtiön tulos 54,2 milj. euroa
Emoyhtiön oma pääoma 370,9 milj. euroa
Yhtiö perustettiin vuonna 1995
Henkilöstöä vuoden 2006 lopussa 17
Valtion sijoitukset Teollisuussijoitukseen vuodesta 1995 yhteensä 269,8 milj. euroa


LISÄTIETOJA:

toimitusjohtaja Juha Marjosola, Suomen Teollisuussijoitus Oy
matkapuh. 050 62 636, juha.marjosola@teollisuussijoitus.fi

johtaja Henri Grundstén (sijoitukset alkuvaiheen yrityksiin)
Suomen Teollisuussijoitus Oy
matkapuh. 050 431 0840, henri.grundsten@teollisuussijoitus.fi

johtaja Kimmo Viertola (sijoitukset kasvuvaiheen yrityksiin)
Suomen Teollisuussijoitus Oy
matkapuh. 050 309 2734, kimmo.viertola@teollisuussijoitus.fi

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n vuosikertomus 2006: www.teollisuussijoitus.fi


VALOKUVIA
saatavissa: asta.sjoblom@teollisuussijoitus.fi