Rovion Mikael Hed Timangi-kisan vetäjäksi

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Angry Birds-pelistään tutun Rovion toimitusjohtaja Mikael Hed on lupautunut nuorten yrittäjyyttä kannustavan Timangi 2012-kilpailun palkintoraadin puheenjohtajaksi.

Nuorten yrittäjien vuotuinen Suomen mestaruuskilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Timangi 2012 -kilpailussa palkitaan nuoria yrittäjiä, sekä yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja rohkealla toiminnallaan nostaneet yrityksensä kasvuun.

Valtakunnallisen näkyvyyden lisäksi kilpailun voittaja saa 30 000 euroa, toinen 20 000 ja kolmas 10 000 euroa. Voittajayritykset tapaavat myös Tekesin, Teollisuussijoituksen ja Finnveran asiantuntijoita toimintansa kehittämiseksi. Lisäksi Aalto-yliopisto jakaa Aalto yliopiston Start-Up Centerin kunniamaininnan valitsemalleen yritykselle.

Kilpailun hakuaika on 3.9. – 28.9.2012. Helsingin kaupunki järjestää ministeri Jyri Häkämiehen isännöimän palkintojenjakogaalan kaupungintalolla keskiviikkona 21.11.2012.

www.tem.fi/timangi

Lisätiedot:

ylitarkastaja Valtteri Vento, TEM, 050 396 0318
sijoituspäällikkö Heli Ahlroos, Teollisuussijoitus, 09 6803 6834