Partnera sijoittaa yhdessä Tesin kanssa vaahtolasia valmistavaan ja kierrätyslasia käsittelevään Uusioainekseen

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Partneran toimitusjohtajan Jari Pirkolan mukaan Uusioaines Oy:n ostaminen sopii hyvin yhtiön strategiaan.

– Vaahtolasin valmistaminen ja lasinkierrätys ovat kiertotaloutta ja yhteiskunnalle tärkeää kestävää kehitystä. Uusioaines Oy on suomalainen perheyritys, joka on toiminut jo vuosia lasinkierrätyksen parissa ja viime vuosina aloittanut myös vaahtolasin valmistuksen. Uusioaines on hyvässä kunnossa oleva yritys ja sillä on hyvät edellytykset kehittyä entisestään, Pirkola perustelee.

Uusioaines Oy on Suomen suurin kierrätyslasin käsittelijä, joka vastaanottaa noin 70 % Suomen kierrätyslasista. Yhtiön tuotantolaitoksessa Forssassa syntyy sirua, lasijauhetta ja lasihiekkaa teollisuuden tarpeisiin. Lisäksi se valmistaa ja myy kierrätyksen ylijäämäaineksesta valmistettavaa vaahtolasia, ympäristöystävällistä eriste- ja kevennemateriaalia. Vaahtolasi on huomattavasti kevyempää kuin tavallinen kiviaines. Infrarakentamisessa vaahtolasi sopii etenkin rakennusten lämpö- ja routaeristeeksi ja perustusten kevennystäytteeksi.

Uusioaines Oy:n omistavan Jarkir Oy:n pääomistaja Jari Stenberg on luotsannut perheyhtiönsä lasinkierrättäjäksi ja vaahtolasin valmistajaksi.

– Vaahtolasituotteellamme on erittäin hyvät kasvumahdollisuudet ja siihen uudet omistajat tuovat yhtiölle leveämmät hartiat. Partnera ja Tesi ovat luotettavia, suomalaisia toimijoita, joiden arvot ovat yhtenevät meidän arvojemme kanssa, Stenberg kuvailee.

Tesi painottaa toiminnassaan vastuullisuutta. Ympäristövaikutusten vähentäminen ja energiakulutuksen pienentäminen ovat monien sen sijoitusten liiketoiminnan ytimessä.

-Suomalaisen kiertotalousosaamisen viennin edistäminen on Suomen hallituksen tavoitteena. Tiukentuvan regulaation myötä lasinkierrätysasteen ennustetaan nousevan Euroopassa, mikä tuo uusia markkinamahdollisuuksia myös Uusioainekselle, sanoo Tesin sijoituspäällikkö Samuel Saloheimo.

Partneran omistaa laaja joukko yksityisiä ja julkisia tahoja, kun taas Tesin omistaa Suomen valtio. Kestävää kehitystä edistävä ja taloudellisesti kannattava suomalainen perheyhtiö on molemmille luonteva sijoituskohde.

– Tesi on meidän tavoin sijoitusyhtiö, joka sijoittaa omaa pääomaa taloudellisin tavoittein, mutta molemmat näkevät, että sijoituksia on hyvä mitata myös vaikuttavuudella, Jari Pirkola painottaa.


Lisätiedot

Jari Pirkola, toimitusjohtaja, Partnera Oy
+358 400 867 784
jari.pirkola@partnera.fi

Samuel Saloheimo, sijoituspäällikkö, Tesi
+358 50 438 3311
samuel.saloheimo@tesi.fi

Jari Stenberg, Jarkir Oy
+358 400 305 310
jari.stenberg@uusioaines.com

Jussi Parkkali, toimitusjohtaja, Uusioaines
+358 50 5935 157
jussi.parkkali@uusioaines.com

Partnera Oy toimii sijoittajana sekä omistuskohteidensa kumppanina ja neuvonantajana. Yhtiö työskentelee julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. Se tekee sijoituksia tässä rajapinnassa toimiviin yrityksiin ja infrastruktuurihankkeisiin. Omistuskohteidensa menestyksen kautta Partnera kasvattaa omaa omistaja-arvoaan. Partneralla on noin 28 000 osakasta, joiden joukossa on niin yksityisiä kuin julkisia omistajia. Suurin yksittäinen omistaja on Oulun kaupunki. www.partnera.fi

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on pääomasijoitusyhtiö, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa ja luo arvoa päivästä yksi. Tesin hallinnoitavat pääomasijoitukset ovat 1,2 miljardia euroa ja sen sijoituskohteena on suoraan ja rahastojen kautta yli 700 yritystä. Tesi auttaa Suomen seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle. www.tesi.fi / www.dtg.tesi.fi / @TesiFII

Uusioaines Oy on Forssassa ja Jokioisissa toimiva vaahtolasin valmistaja ja Suomen suurin lasinkierrättäjä, joka käsittelee vuosittain 80 000 tonnia kierrätyslasia. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2017 14 miljoonaa euroa ja se työllistää 35 henkilöä. www.uusioaines.com

Foamit-vaahtolasimurske on ympäristöystävällinen eriste- ja kevennemateriaali, joka valmistetaan puhdistetusta kierrätyslasista. Se sopii rakennusten lämpö- ja routaeristeeksi sekä perustusten kevennystäytteeksi. www.foamit.fi