OptoFidelityn kansainvälistyminen kiihtyy kasvurahoituksen turvin

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

OptoFidelityn robottiavusteiset testausratkaisut parantavat merkittävästi älylaitteiden laatua ja käyttäjäkokemusta, sekä nopeuttavat ja yhtenäistävät testausprosesseja tuotekehityksen ja volyymituotannon välillä. Suuri osa maailman johtavista älylaiteyrityksistä on jo OptoFidelityn asiakkaita ja näistä julkisia referenssejä ovat mm. Google, China Mobile ja Atmel.

OptoFidelity kasvaa erittäin voimakkaasti. Vuonna 2015 liikevaihto melkein nelinkertaistui lähes 20 miljoonaan. Nyt otetulla kasvurahoituksella OptoFidelity vauhdittaa erityisesti uusien palvelupisteiden avaamista Yhdysvalloissa ja Kiinassa, sekä volyymituotannon testaustarjooman kehitystä vahvistamalla tuotekehitysresursseja Suomessa.

”Autamme asiakkaitamme suunnittelemaan ja valmistamaan maailman parhaita älylaitteita automatisoimalla ja digitalisoimalla testaamista”, kertoo Pertti Aimonen, OptoFidelityn toimitusjohtaja Piilaaksosta. ”Yrityksemme on voitollinen, mutta kasvurahoituksen turvin voimme nopeuttaa ohjelmisto-osaamisen kehittämistä Suomessa, sekä avata uusia palvelupisteitä Kiinassa ja Yhdysvalloissa”, Aimonen jatkaa. OptoFidelity lanseeraa tällä viikolla uusia testausratkaisuja Display Week-tapahtumassa San Franciscossa.

Merkittävään rooliin OptoFidelityn strategiassa nousee Industry 4.0 ja tulevaisuuden tehtaiden digitalisoituminen, joita OptoFidelityn ohjelmisto-osaaminen ja testitulosten tiedonkeruu- ja analysointimenetelmät tukevat vahvasti.

”OptoFidelity on onnistunut tuotteistamaan syvällisen ohjelmisto-osaamisensa vaativissa mittaus- ja testaussovelluksissa ja tehnyt poikkeuksellisen nopean kasvuloikan ilman ulkopuolista pääomaa. Yhtiöllä on asiakkainaan useita monikansallisia teollisen digitalisaation edelläkävijäyrityksiä, jotka vahvistavat käsitystämme yhtiön ratkaisujen kilpailukyvystä”, sanoo sijoituspäällikkö Jussi Sainiemi Teollisuussijoituksesta.

”Yhtiö on todistanut jo nyt kilpailukykynsä ja osaamisensa maailman halutuimpien asiakkaiden kanssa ja maailman kilpailluimmilla markkinoilla Piilaaksossa. Meille oli luontevaa lähteä tukemaan OptoFidelityn kasvua kansainvälisellä verkostollamme”, toteaa Visionplus- rahaston perustajaosakas Marko Tulonen

Lisätietoja:

Pertti Aimonen, toimitusjohtaja, OptoFidelity Oy
p. +358 40 774 9259
pertti.aimonen@optofidelity.com

Jussi Sainiemi, sijoituspäällikkö, Suomen Teollisuussijoitus Oy
p. +358 40 564 4660
jussi.sainiemi@teollisuussijoitus.fi

Marko Tulonen, perustajaosakas, Visionplus-rahasto
p. +358 40 508 9848
marko.tulonen@visionplus.fi

Videot:
Apple iPad Pro vs. Microsoft Surface Pro 4 feat. ROBOTS
OptoFidelity ”Man vs Robot” in playing Angry Birds

OptoFidelitystä: OptoFidelityssä autamme asiakkaitamme suunnittelemaan ja valmistamaan maailman parhaita älylaitteita. Olemme robottiavusteisen testausautomaation edelläkävijöitä, ja testausratkaisumme käytetään tuotekehitysvaiheessa, volyymituotannossa ja huoltoympäristöissä. Työskentelemme maailman johtavien laitevalmistajien kanssa. www.optofidelity.com

Teollisuussijoituksesta: Suomen Teollisuussijoitus on pääomasijoitusyhtiö, joka vauhdittaa yritysten menestystarinoita rahastosijoittamisen ja suorien sijoitusten kautta. Tarjoamme lupaavimmille kasvuyrityksille liiketoimintaosaamista ja kansainvälisiä verkostoja yrityksen kasvustrategian toteuttamiseksi.  www.teollisuussijoitus.fi

Visionplussasta: Visionplus on suomalainen digitaalisiin startup ja kasvuyrityksiin sijoittava pääomarahasto. Rahaston koko on 50 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on yli 87 hankkeen sijoitusportolio. Sijoittajina rahastossa ovat mm. Nokia, Microsoft, Oulun kaupunki, Sitra, Suomen Teollisuussijoitus ja sen hallinnoima Kasvurahastojen rahasto sekä useita eläkekassoja. www.visionplus.fi