Nimityksiä Tesissä

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

OTM Hanne Stenman on nimitetty 20.5.2020 alkaen Tesin lakitiimiin Senior Legal Counseliksi. Hanne siirtyi Tesille Asianajotoimisto Boreniukselta ja tulee työskentelemään tiiviisti erityisesti sijoitustiimien kanssa.

FM Kalle Myllylä (28) nimitettiin 20.4.2020 alkaen viestintäasiantuntijaksi Tesin viestintätiimiin. Kalle on kerännyt viestintäpainotteista työkokemusta Suomen ulkomaan edustustoissa, Suomen EU-puheenjohtajakaudella sekä Euroopan parlamentissa ennen Tesille siirtymistään.

”Tesin tavoite on auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään sekä kehittää kotimaan pääomasijoitusmarkkinaa. Tässä työssä tekijät ovat avainasemassa. Olen iloinen siitä, että koronatilanteen keskelläkin olemme onnistuneet täydentämään viestintä- ja legal-tiimejämme ammattilaisilla, joilla on monipuolista ja arvokasta kokemusta. Siten myös Tesin tekeminen tavoite mielessä vahvistuu,” kertoo toimitusjohtaja Jan Sasse.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,3 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa – www.tesi.fi | www.dtg.tesi.fi | @TesiFII