Midinvest, Teollisuussijoitus ja yksityissijoittajat sijoittivat 4,6 milj. euroa kuitukangasyhtiöön

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Midinvest Management Oy, Suomen Teollisuussijoitus Oy ja yksityissijoittajat ovat tehneet yhteensä 4,6 miljoonan euron sijoituksen kuitukangasta valmistavaan Lacell Oy:öön. Hankkeen kokonaisrahoitus on 18 miljoonaa euroa. Muita rahoittajia ovat Osuuspankki, Finnvera, Ilmarinen, Garantia, TE-keskus sekä Kouvolan seudun kuntayhtymä. Iitin kunta ja Osuuspankki rahoittavat rakennettavan tehdaskiinteistön.

Lacellille rakennetaan nykyaikaiset 3 500 neliömetrin tuotantotilat Iittiin, Lahden ja Kouvolan välille. Tuotantolinja tullaan rakentamaan alan uusimmalla tekniikalla. Tuotanto käynnistyy vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Arviolta 7 500 tonnin vuotuinen tuotantokapasiteetti merkitsee noin 18 miljoonan euron liikevaihtoa.

Vuonna 2005 perustettu Lacell on Suomen ainoa kuitukangasta airlaid-tekniikalla eli ilman avulla valmistava yritys. Se tulee tarjoamaan rullamuotoista raaka-materiaalia pienille ja keskisuurille yrityksille Suomessa, Itämeren alueella, Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Asiakasyritysten valmistamat lopputuotteet ovat hygienia-, pyyhintä-, kattaus-, pakkaus-, suodatus- ja sairaalatuotteita.

Airlaid-materiaali on imukykyistä, pehmeää, nukkaamatonta ja kangasmaista, ja sillä on hyvä märkälujuus. Se valmistetaan vedettömällä kuivarainaustekniikalla kotimaisesta sellusta, joka on ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin muovipohjaiset kuitumateriaalit. Myös Lacellin koneet ja laitteet hankitaan pääosin kotimaasta.

Sijoitus mahdollistaa modernin airlaid-tuotannon aloittamisen Suomessa. Valmistettava materiaali edustaa tällä hetkellä Suomessa kaivattuja uusia metsäteollisuuden tuotteita, kertoo Lacell Oy:n toimitusjohtaja Risto Tamminen.

– Lacellin lyömättömiä kilpailuvaltteja ovat uusi teknologia ja tuotantoyksikön ihanteellinen koko, joiden avulla yhtiö pystyy palvelemaan asiakkaitaan joustavasti ja heidän kanssaan yhdessä uusia tuotteita kehittäen, arvioi Midinvest Management Oy:n sijoitusjohtaja Pentti Kuvaja.

– Airlaid-tuotteiden kysyntä kasvaa noin 7-10 prosenttia vuodessa, ja viime vuosina kysyntä on ylittänyt tarjonnan. Kotimaisuus ja uusiutuva, metsäteollisuutta hyödyntävä raaka-aine merkitsevät myös työtä suomalaisille, perustelee Teollisuussijoituksen sijoitusjohtaja Antti Kummu sijoittajanäkökulmaa.

 

Lacell Oy on vuonna 2005 perustettu yritys, joka tulee valmistamaan kuitukangasta ympäristöystävällisellä airlaid-tekniikalla hygienia-, pyyhintä-, kattaus-, pakkaus-, suodatus- ja sairaalatuotteita valmistaville pk-yrityksille Suomessa, Itämeren alueella, Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Täydessä toiminnassaan yhtiö tulee työllistämään 40-50 henkilöä sekä ulkoistetuissa toiminnoissa 15-18 henkilöä. Tuotantolaitos rakennetaan Iittiin.

Midinvest Management Oy on pk-yritysten omistusjärjestelyihin ja kasvun rahoitukseen erikoistunut suomalainen pääomasijoittaja. Yhtiön hallinnoitava pääoma on 100 miljoonaa euroa. Yhtiön toimipaikat sijaitsevat Jyväskylässä ja Tampereella. Yhtiön palveluksessa on 10 pääomasijoittamisen ammattilaista. www.midinvest.fi

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena ovat kaikki toimialat. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin spin off -hankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Yhtiön sijoitusten kokonaismäärä on noin 470 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi


Lisätietoja:

– yrityksen perustaja, toimitusjohtaja Risto Tamminen, Lacell Oy,
matkapuh. 045 650 2642, risto.tamminen (at) pp4.inet.fi

– sijoitusjohtaja, osakas Pentti Kuvaja, Midinvest Management Oy,
matkapuh. 040 736 7843, pentti.kuvaja (at) midinvest.fi

– sijoitusjohtaja Antti Kummu, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 050 432 4486, antti.kummu (at) teollisuussijoitus.fi