M-Files sai kuuden miljoonan euron kasvurahoituksen

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

M-Files Oy on voimakkaasti kasvava tiedonhallintaratkaisuja kehittävä ohjelmistoyhtiö. Kansainvälisen kasvusuunnitelman nopeuttamiseksi toteutettu rahoituskierros mahdollistaa entistä suuremmat panostukset henkilöstön kasvuun ja jälleenmyyjäverkoston laajentamiseen.

Monissa yrityksissä asiakirjojen hallinta perustuu vielä 80-luvulta peräisin olevaan kansiorakenteeseen. M-Filesin ratkaisut perustuvat tehokkaaseen metatietojen hyödyntämiseen, jossa tieto luokitellaan sisällön perusteella. M-Filesissa tiedonhallinta perustuu siihen, mitä tieto on, eikä siihen, missä se sijaitsee. M-Files- teknologiaa käyttävät jo tuhannet yritykset maailmassa, mm. AstraZeneca, SAS Institute, Pandora, YK:n ympäristöohjelma UNEP, Hill+Knowlton ja Elekta.

”Yksi tapa ymmärtää M-Filesin metatietopohjaista lähestymistapaa on musiikin tallennus iPhoneen”, kertoo M-Files Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo. ”Kun iPhoneen tallennetaan musiikkia, sitä ei tallenneta musiikkikansioihin. Laite tunnistaa sen musiikiksi ja näyttää musiikkivalikoiman vaikka artistin tai genren mukaan. M-Files tekee tämän saman kaikelle tallennettavalle tiedolle, mikä mullistaa yritysten tiedonhallinnan.”

M-Files Oy on tyytyväinen, kun se on saavuttanut johtavan eurooppalaisen pääomasijoittajan DFJ Espritin ja Suomen Teollisuussijoituksen luottamuksen. Miika Mäkitalo jatkaa: ”DFJ Espritin vahvat linkit USA:an ovat meille arvokkaita, jotta voimme lisätä kasvuamme USA:n markkinoilla. Lisärahoitus antaa meille myös resurssit ottaa harppauksia kohti visiotamme olla globaalisti johtava tiedonhallinnan yritys.”

DFJ Espritin Managing Partner Stuart Chapman toteaa: ”Me DFJ Espritillä uskomme vakaasti eurooppalaiseen osaamiseen. Suomi on johtava teknologiamaa, johon haluamme sijoittaa. Haluamme jatkossakin tukea M-Filesin menestystä kansainvälisillä markkinoilla vahvan kokemuksemme avulla.”

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sijoitusjohtaja Juha Lehtola kertoo pitävänsä M-Files -tuotetta erinomaisena ja uskoo yhtiön tulevaisuuteen: ”M-Files on poikkeuksellinen suomalainen kasvuyhtiö, joka on jo todistanut tuotteensa kilpailukyvyn hankkimalla laajan asiakaskunnan ja tunnustetun aseman kasvavalla toimialalla. Halusimme olla mukana sijoittamassa suomalaiseen menestystarinaan.”

Rahoituskierroksen yhteydessä M-Filesin hallituksen kokoonpano vahvistuu: Hallituksen uusia jäseniä ovat Jim Geary ja Bob Suh, joilla on vahva teknologiatausta mm. Accenturelta, Perot Systemsiltä sekä Pedestal Softwarelta. Lisäksi hallitukseen liittyy Mikko Suonenlahti DFJ Espritiltä. Uuden hallituksen jäseninä jatkavat teknologiajohtaja Antti Nivala ja ICT-alan arvostettu osaaja Henry Nieminen.

Analyytikkoyritys Gartner nosti M-Filesin tiedonhallintaraporttiinsa lokakuussa 2012.

LISÄTIETOJA:

M-Files Oy: toimitusjohtaja Miika Mäkitalo, puh. 045 205 3253

Suomen Teollisuussijoitus Oy: sijoitusjohtaja Juha Lehtola, puh. 040 064 7671

DFJ Esprit: Managing Partner Stuart Chapman, puh. +44 7766 527 903 tai Venture Partner Mikko Suonenlahti, puh. 050 302 7043

M-Filesin ohjelmistoratkaisut mullistavat tiedon hallinnan, jakamisen ja suojaamisen. Ratkaisut perustuvat tehokkaaseen metatietojen hyödyntämiseen, jossa tietoa ei luokitella perinteisen kansiohierarkian, vaan sisällön perusteella. Tuhannet yritykset yli 100 maassa ja yli 500 yritystä Suomessa käyttävät M-Filesia parantaakseen tietotyön laatua ja tuottavuutta sekä täyttääkseen tiedonhallintaan liittyviä standardeja ja vaatimuksia. M-Filesia voi käyttää paikallisena ohjelmistona, pilvi- tai hybridiratkaisuna. Asiakkaitamme ovat muun muassa SAS, Flybe Airlines, Gasum, Kemira, Patria ja Securitas. Yrityksen tytäryhtiö M-Files Inc. sijaitsee USA:ssa. Lisätietoja tuotteesta ja yrityksestä: www.mfiles.fi

Suomen Teollisuussijoitus Oy
on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin, yhdessä ja samoin ehdoin yksityisten sijoittajien kanssa. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yhteensä noin 720 miljoonaa euroa. Sijoituskohteina on suoraan ja rahastojen kautta 510 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 50 000 henkilöä. www.teollisuussijoitus.fi

DFJ Esprit is a leading cross-stage venture capital firm that invests from seed to late stage in European technology and media companies. Members of the DFJ Esprit team have experience of investing in over 200 companies and generating strong returns for investors through building valuable companies alongside the founders and management teams. DFJ Esprit is the exclusive European partner for the Silicon Valley-based DFJ Network with offices in over 30 cities around the world. www.dfjesprit.com