Kaivosyhtiö Keliber keräsi neljän miljoonan euron rahoituksen suomalaisilta sijoittajilta

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Keliberin emoyhtiö Nordic Mining on sopinut sijoittajien kanssa neljän miljoonan euron suunnatusta osakeannista. Suunnatun osakeannin jälkeen Keliberin suurimmat omistajat ovat Nordic Mining (38,0%), Suomen Teollisuussijoitus Oy (15,6%) ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (13,0%). Näiden lisäksi sijoittajiin kuuluu 12 suomalaista yksityishenkilöä ja sijoitusyhtiötä.

Keliber käyttää annissa kerättyä rahoitusta uusien esiintymien hankkimisen lisäksi esiintymien jatkokairaukseen, muuhun tutkimustoimintaan, metallurgisiin testeihin sekä kannattavuusselvityksen valmisteluun. Keliberin esiintymät ja toiminta sijaitsevat Kokkolan ja Kaustisen alueilla Keski-Pohjanmaalla.

“Rahoituskierros ja uusien esiintymien hankkiminen ovat tärkeitä merkkipaaluja Keliberin kaivoshankkeen etenemisessä. Litiumprojekteille löytyy paljon kansainvälistä teollista kiinnostusta ja uskomme, että uusi rahoitus, laajentunut omistuspohja ja uudet esiintymät vievät yhtiötä vankasti eteenpäin”, sanoo Nordic Miningin toimitusjohtaja ja Keliberin hallituksen puheenjohtaja Ivar S. Fossum.

“Rahoituksen avulla jatkamme tutkimustoimenpiteitä mahdollisimman pian, myös Leviäkankaan ja Syväjärven esiintymissä. Näillä ensiluokkaisilla esiintymillä ja suunnitelmillamme uskomme saavamme aikaan elinkelpoisen litiumhankkeen. Keliberin tavoitteena on olla kilpailukykyinen ja kannattava toimija litiumteollisuudessa”, sanoo Keliberin toimitusjohtaja Olle Sirén.

“Teollisuussijoituksen kaivosklusterin rahoitusohjelma vie kaivoshankkeita eteenpäin tärkeässä tutkimus- ja kehitysvaiheissa kohti teollista tuotantoa. Uskomme Keliberin korkealaatuisella litiumilla olevan paljon kysyntää akkuteknologian kehittyessä ja akkujen kysynnän kasvaessa. Rahoituksen avulla viedään alueellisesti merkittävää hanketta eteenpäin ja laajennetaan yhtiön suomalaista omistusta”, sanoo Teollisuussijoituksen johtaja Kimmo Viertola.

Rahoitusjärjestelyn ehtona on kahden Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan litiumesiintymän, Leviäkankaan ja Syväjärven, ostaminen työ- ja elinkeinoministeriöltä. Yhtiö valmistelee sopimusta yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Ostosopimuksen ja rahoitusjärjestelyn arvioidaan toteutuvan lokakuun alussa.


Lisätietoja:

Ivar S. Fossum, toimitusjohtaja, Nordic Mining, puh: +47 930 96 850, sähköposti: ivar.fossum@nordicmining.com

Olle Sirén, toimitusjohtaja, Keliber, puh: +358 40 778 9123, sähköposti: olle.siren@keliber.inet.fi

Kimmo Viertola, johtaja, Suomen Teollisuussijoitus Oy, puh: +358 50 309 2734, sähköposti: kimmo.viertola@teollisuussijoitus.fi

Keliber Oy on suomalainen kaivosyhtiö. Keliber perustettiin vuonna 2001 kaivosalan tutkimus- ja kehitysyhtiönä. Keski-Pohjanmaan litiumesiintymäänsä yhtiö on kehittänyt räätälöidyn tuotantoprosessin, joka mahdollistaa kilpailukykyisen tuotannon. Yhtiön päätuote tulee olemaan litiumkarbonaatti. Keliber on osa Nordic Mining Groupia ja yhtiöllä on kaivaus- ja etsintäluvat kolmeen litiumesiintymään ja valtausvaraus merkittäviin alueisiin Pohjanmaan litiumseudulla. www.keliber.no

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 700 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi