Jussi Hattula: Irtautumisista voimaa

27.11.2014

Positiivisten irtautumisten määrä on kasvussa.

Pääomasijoittaja on väliaikainen omistaja yrityksen kasvuvaiheessa. Tavoitteena on aina irtautuminen, jossa mahdollinen tuotto realisoituu yrityksen omistajille. Irtautumiseen kuluu yllättävän paljon omistajien ja johdon aikaa, ja sen valmisteluun on syytä varautua huolellisesti.

Tutkimme Teollisuussijoituksessa tekijöitä, jotka korreloivat venture-sijoitusten positiivisten tuottojen kanssa. Hyvää irtautumistuottoa näyttäisivät tukevan muun muassa riippumattomat toimiala-asiantuntijat hallituksessa ja yhtiön talousjohdon laatu. Hieman yllättäen esimerkiksi patentointiasteella ei juuri ollut vaikutusta. Hyvä sijoittaja pystyi myös yhteistyössä hallituksen ja johdon kanssa tekemään tarvittavat muutokset puutteellisesta sijoitushetken strategiasta huolimatta.

Onnistunut irtautuminen edellyttää, että yhtiö laitetaan ensin kuntoon ja omistajien kesken löydetään yhteinen näkemys irtautumisstrategiasta. Vasta sen jälkeen voidaan keskittyä kiinnostuneiden ostajien löytämiseen. Lopulta käydään läpi raskas neuvotteluprosessi ennen tuottojen realisoitumista. Kasvuyrityksen arvo strategiselle ostajalle on korkea jo varhaisessa kehitysvaiheessa, kun taas arvo puhtaasti kasvu- ja kannattavuuslukujen perusteella vaatii pitkän kehityspolun ja usein lisäsijoituksia. Irtautumisen ajoitus onkin ratkaisevaa sijoituksen tuoton kannalta.

Ostajat lähestyvät kiinnostavia yrityksiä usein oma-aloitteisesti. Yrityksessä tulisi aina olla valmius käydä dialogia ostajan kanssa. Onneksi positiivisten irtautumisten määrä on kasvussa, mikä lupaa hyvää koko sijoitusluokan tulevaisuudelle.