Etsimme pääomasijoitusrahastojen tiimiin analyytikkoa

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Teollisuussijoitus on rahastoille vakavarainen ja pitkäjänteinen sijoittaja, ja rahastosijoitustiimimme on pääomasijoittamisen eturivin osaaja. Analyytikkona pääset työskentelemään osana tätä ammattitaitoista joukkoamme.

Työssäsi analysoit rahastoja ja niiden portfolioissa olevia kasvuyrityksiä sijoituskohteina sekä laadit erilaisia raportteja ja markkinaselvityksiä. Tehtäviisi kuuluu myös muiden sijoitustiimien tukeminen ja johdon avustaminen vaihtelevissa tehtävissä. Osaamisellasi varmistat sijoitusprosessimme korkean laadun ja sujuvuuden.

Odotamme sinulta vähintään muutaman vuoden työkokemusta esimerkiksi yritystutkimuksesta, rahoitussektorilta, investointipankkitoiminnasta tai liikkeenjohdon konsultoinnista. Työkokemus pääomasijoituksesta on etu, mutta ei ehdoton edellytys. Korkeakoulututkinto, pääaineena mielellään rahoitus, laskentatoimi tai tuotantotalous, antaa hyvän pohjan rahoitus- ja arvonmääritystyöhön.

Olet numerotarkka ja hallitset taloudellisen mallintamisen sujuvasti. Kykenet hahmottamaan yksityiskohdat osana asiakokonaisuutta. Olet joustava yhteistyökumppani ja pystyt priorisoimaan asioita tehokkaasti keskittyen samanaikaisesti usean valmisteltavan hankkeen läpivientiin.

Työ edellyttää vastuullisuutta, aloitteellisuutta ja ennakkoluulottomuutta. Esiinnyt vakuuttavasti ja pystyt perustelemaan näkökantasi johdonmukaisesti sekä suomeksi että englanniksi. Kirjoitat selkeää tekstiä ja olet taitava esitysmateriaalien valmistelussa.

Teollisuussijoitus tarjoaa analyytikolle mahdollisuuden työskennellä pääomasijoittamisen eturivin näköalapaikalla ja vaikuttaa suomalaisen yritystoiminnan edistämiseen riskirahoituksen keinoin.

Lisätiedusteluihin vastaavat Teollisuussijoituksen rahastosijoitustiimin johtaja Anne Riekki, puh. 09 6803 6832 keskiviikkona 8.7.2015 klo 9.00–11.00 ja torstaina 9.7.2015 klo 9.30–11.30, tai S&S Consultingissa 20.7.2015 alkaen Sanna Leppäluoto, puh. 050 344 6864.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 9.8.2015 mennessä sähköpostilla osoitteeseen hakemukset@ssconsulting.fi. Merkitse hakemukseesi tunnus ”Tesi/Analyytikko”.

 

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Teollisuussijoituksen hallinnoitavien varojen kokonaismäärä on noin 900 milj. euroa. Toimitilamme sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa, ja muutamme Ruoholahteen loppuvuonna 2016. www.teollisuussijoitus.fi